lauantai 8. huhtikuuta 2017

sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

Kannustusryhmän hyväksymä työasu tänäänkin ahkerassa käytössä!


Oletko nähnyt nämä autot Turun liikenteessä?
Muistathan vilkuttaa ja äänestää!



keskiviikko 15. maaliskuuta 2017

 
Kaikki mukaan perustamaan oma kannustusryhmä!
 
"Kannustusryhmä-hankkeen tavoite on nostaa esiin, tehdä tunnetuksi ja saattaa käyttöön hyväksi koettuja kannustamisen keinoja, joilla kiusaamista on saatu vähennettyä. Tavoite on siirtää ajatusmalli ja toiminta kiusaamisesta kannustamiseen.



Haastamme mukaan kaikki, joita on kannustettu, jotka ovat kannustaneet ja jotka kiusaamista havaitsevat ja haluavat olla auttamassa! Tervetulleita mukaan ovat kaikki lapset ja nuoret – oli kyse sitten koululuokasta, harrastusryhmästä, nuorisotalon porukasta tai vaikka partiolaisista. Myös aikuiset, esimerkiksi opettajat, kummit, valmentajat, nuoret aikuiset sekä naapurin mummot ja vaarit, kertokaa tarinanne! Teitä kaikkia tarvitaan."
 
Lue lisää:
https://kannustusryhma.fi/
 
Kulttuurin keskellä. Logomossa tapahtuu jälleen!
Tom of Finland ja Tom of Turku


sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Lehdessä totean, että turkulaisille toimiva ja turvallinen arki syntyy yhdessä tekemällä! Tasa-arvoa ja välittämistä tarvitaan nyt lisää.

lauantai 4. maaliskuuta 2017


Vaalityö on alkanut.
Tässä tehdään vaalivideota Turun huipulla eli Vartiovuoren tähtitornilla.

keskiviikko 1. maaliskuuta 2017

Terveys menee edelle!


Julkiseen terveydenhuoltoon on panostettava nyt ja tulevaisuudessa!
Tehokkaan terveydenhuollon peruspilareita ei pidä siirtää yksityiselle sektorille.
Se on meidän kaikkien turkulaisten yhteinen etu.













sunnuntai 26. helmikuuta 2017

Lapsia ja nuoria ei saa unohtaa!


Työni kautta olen perehtynyt lasten ja nuorten arkielämän iloihin ja haasteisiin. On erityisen tärkeää huolehtia siitä, että lasten ja nuorten perustarpeita ei unohdeta eikä heidän tarvitsemiansa tukitoimia vähennetä.

Kaikilla lapsilla tulee olla oikeus päivähoitoon sekä koulutyössä oikeus tarvittavaan tukeen.

Tulevaisuudessa on myös aktiivisesti kiinnitettävä huomioita nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseen ja puututtava siihen liittyviin riskitekijöihin.

lauantai 25. helmikuuta 2017

Kohti kuntavaaleja 2017


Olen Turussa kasvatus-ja opetustyötä tekevä kasvatustieteiden maisteri.
Perheeseeni kuuluvat aviomies, kaksi aikuista lasta sekä vauhdikas kääpiömäyräkoiramme Nuppu. Työskentelen Pansion koulun rehtorina.
Työ lasten ja nuorten parissa on ollut minulle ihan nuoresta asti selvä valinta.
Yhdessä tekemällä ja yhdessä välittämällä eteenpäin !